Beach!

Tällainen pieni retki tuli tehtyä New Orleansista käsin.

South Padre Island

Aivan Mexicon rajalla Texasissa sijaitseva saari on täynnä hotelleja ja loma-asuntoja. 40 000 nuorta oli remunnut saarella muutama viikko sitten Spring Breakin aikaan, mutta nyt saari oli kovin autio ja tyhjä. Tuulisella rannalla oli kourallinen ihmisiä ripoteltuna sinne tänne. Punainen lippu varoitti kovasta aallokosta joka päivä. Kävimme silti uimassa.

Tuuli lennätti hiekkaa niin että aurinkovoideltuun ihoon kuortui ohut santakerros. Näin kun jotkut syöttivät naurulokeille kanankoipien jämiä. Kovassa tuulessa linnut leijuivat paikallaan ja kävivät nappaamassa ruuan paloja suoraan ilmaan ojennetusta kädestä. Minäkin kokeilin sipsillä. Lokki leijui varovasti lähemmäs, nappasi perunalastun taitavasti nokkaansa ja leijaili kauemmas hotkaisemaan sen.

Juoksimme vesirajassa kilpaa aaltoja karkuun ja piirsimme hiekkaan. Pimeällä katsoimme tähtiä rannalla ja kuuntelimme aaltojen kohinaa. Katkaravut, simpukat ja kala olivat tuoreita. Keräsimme simpukankuoria ja kaivoimme rantaveteen matalia kuoppia joihin aallot ehkä huuhtoisivat hiekkarapuja. Näimme vain nuppineulanpään kokoisia poikasia, jotka salamana kaivautuivat hiekkaan kun aalto heitti ne kuoppaan. Ihmettelimme meren kuljettamia roskia levän seassa: kumihanskan sormi, lippalakki, siivilä, lasten uimalasit, kalaverkkoa, muovin riekaleita.

Lähdimme rannalle ja rannan löysimme. 13 tunnin ajomatka suuntaansa oli sen arvoinen.

Sattumalta tapahtunutta

Austin.

Kosteaa ja kuumaa. Äänekkäitä kaskaita, pitkäpyrstöisiä mustia lintuja ja voimakas, trooppinen tuoksu. 23 tuntia bussissa, sattumalta löydetty hyvä iltapalasushipaikka ja motellin valtava sänky. Seuraavaksi yöksi varattu hostelli joen rannalla, bussi downtowniin ja kävelyä ympäriinsä.

Hostellin takapiha

When walking around I started to feel hungry. It was already past lunchtime but in this country where you can have breakfast for dinner it doesn't really matter. I went searching for a place that would serve food and possibly have a terrace since the weather was nice and sunny. I saw a bar that was packed and went in. I asked if they would still serve lunch. "Oh, we're bringing the buffet out shortly.", said the bartender. I was puzzled. I ordered a drink and handed the bartender a ten dollar note to pay for it. It was her time to look puzzled. It turned out that I had walked into a party with an open bar for people that organize a big annual festival called South by Southwest. "It's not a private party so feel free to stay.", she then said. If only I would've taken the money out a little more slowly.. I ordered a shrimp salad. A guy walked to me and noticed my plate that obviously wasn't from their buffet. He asked if I was at least drinking on their tab. I said I wasn't and he laughed. He told me about a party that would be on the same night. Although far away and in a sketchy area it would be worth going to. I promised to think about it.

I left and went to have a coffee in a nearby coffee shop. All the tables on the patio were full so I asked to share a table with a guy who seemed to be leaving. Well, he was leaving but just to take his laptop to his car and asked me to save him a seat. He came back and we started talking. Although I was a stranger, he told me all about his jealous ex-boyfriend who was causing him trouble in his hometown. We talked for almost three hours, about gay rights, politics and relationships. And Harry Potter. Afterwards I headed back to the hostel but stopped by a small mexican restaurant to get food. This place was near the hostel and I noticed a girl there whom I thought I had seen at the hostel earlier. She wasn't the same girl but nevertheless we started talking while waiting for our orders. I told her about the party. She had never heard of it but got excited and we decided to go there together. She would be driving and came to pick me up from the hostel. Meredith and I had a great time, the band was awesome and I even bumped into the guy whom I had met earlier. Frank promised to show me around town the next day since it was my last day and I would be heading to New Orleans next. Such great randomness. Thank you Austin!

Texas State Capitol

Hämyisät blues-juhlat

Taidetta ja tuoretta ruokaa

Denver.

Bussi Las Vegasista Denveriin lähti iltapäivällä ja oli perillä seuraavana aamuna. Bussissa viereeni istui Mike, tatuoitu pitkätukka, sellainen kaveri jolla on moottoripyörä ja vankilahistoria. Kummalliseen, mumisevaan aksenttiin tottui pian Miken höpötellessä menemään ja tarinaahan riitti.

Auringonlasku jossain Utahin ja Coloradon rajalla.

Las Vegasissa sää oli lähtiessä yhtä kuuma ja kuiva kuin tullessakin, joten Denverin tuulinen ja raikas sää piristi pitkän bussissa istumisen jälkeen. Hostellissa en montaa reissaajaa tavannut. Pitkäaikaisasujat, vaikka jonkinlaisia laitapuolen kulkijoita olivatkin, olivat harmittomia. Käveleskelin ympäriinsä ja nautin leppoisan kaupungin tunnelmasta. Vanhat rakennukset olivat hyvä kontrasti Vegasin muovisuudelle.

Kävelykatukin löytyi! Ja hyviä salaattibaareja, joissa saa valita ainekset ja salaatti valmistuu hetkessä. Tattered Cover -kirjakauppa viehätti kodikkuudellaan. Miksei Suomessa ole enemmän kirjakauppoja joihin mennään viettämään aikaa, istutaan upottavissa nojatuoleissa kirjoja ja lehtiä lukien ja teetä siemaillen, tavataan tuttuja tai katsellaan ihmisiä? Minä pitäisin sellaisesta.

Kaupungin taidemuseo on kulmikas ja villi, ja kuuliaisena arkkitehtioppilaana kuvasin rakennusta ahkerasti sisältä ja ulkoa vaikka ei se nyt ehkä ihan omiin suosikkeihini lukeudukaan. Näyttelytkin kiersin ja löysin design-osiosta Aallon Tankkituolin ja niitä kolmijalkaisia jakkaroita.

Teoksista eniten ilahdutti tämä:

Jäin miettimään miksi yksi ketuista on punainen vaikka kaikki muut ovat harmaita. Mitä luulette?

Näkymä taidemuseon terassilta.

Mahtavan kasvisburgerinkin söin. Monesti kasvispihvit täällä ovat tehdasvalmisteisia, mutta tällä kertaa pihvi oli ravintolan oma, vielä luomua ja kaikkea. Mausteita oli mukavasti ja maku muistutti hieman falafelia. Hyvää!

Kalliota ja muovisia asioita

Las Vegas. Tuo uhkapelurin paratiisi, mielipuolinen viihdekeidas keskellä autiomaata. Aurinko häikäisi ja kuuma pöly tarttui kurkkuun kun astuin ulos tunkkaisesta bussiterminaalista maanantai-iltapäivänä. Vastapäätä oli katettu kadunpätkä täynnä kulahtaneita kasinoita, baareja, kasinoita ja baareja. Tämä oli vanha Las Vegas, niin kuin myöhemmin opin. Se kuuluisa Las Vegas kaikkine niine jättiläismäisine kasino-hotelli-kylpylä-teatteri-ravintola-baari-yökerho-möykkyineen sijaitsee hyvän matkaa vanhan downtown-alueen ulkopuolella. Motellin nettisivun ohjeet eivät auttaneet löytämään oikeaa bussipysäkkiä, joten 14 tunnin bussimatkasta ja kuumasta uupuneena viitoin itselleni taksin. Jotainhan tuo maksoi, mutta pikainen siirtyminen pitkään viileään suihkuun ja huoneen kingsize-sänkyyn veivät voiton kuumilla kaduilla harhailusta.

Hetken lepo virkisti ja pian olinkin matkalla the Stripille, kadulle jolla voi matkata maailmaa ympäri muovikopiokaupungeissa kuluttaen samalla maanisesti rahaa. Pyramidi ja sitä vartioiva sfinksi olivat läheltä kovin keinotekoisen oloisia, samoin keskiaikainen linna muovisine torneineen. Sitten: Oikeita leijonia! Vuoristorata keskellä New Yorkia! Eiffeltorni, perhosia ja puutarha Pariisissa! Henkeä haukkoen kuljimme katua eteenpäin kunnes - valtavan suihkulähteen musiikin tahdissa rytmitetyt vesisuihkut saivat pysähtymään. Siinä se oli: Bellagio, samainen kasino jonka George Clooneykin elokuvassa ryöstää. Vartin välein suihkulähde purskahti uudelleen eloon ja katsoimme yhden, kaksi, kolme showta peräkkäin. Mauttomuudessaankin tuossa veden tanssissa oli jotain kovin vangitsevaa. Caesarin palatsissa hävisin kaikki pelaamani 2 dollaria eikä vivulla toimivan laitteen vipua edes tarvinnut vetää, sitä varten oli vivun vieressä nappi.. Kotimatkalla näin vielä Venetsian kanaalit ja gondolit. Vettä muoviojissa oli puolisen metriä ja gondoleissa moottorit.

Waking up at 6 in the following morning was all but pleasant. When standing in front of the motel, shivering slightly in the morning breeze, I watched as the sun rose and lit the giant casino monsters a short way away. There, people might still continue their last night's manic, crazy trip to the plastic wonderworld of entertainment. They wouldn't know or care if the sun rose or not, it was always nighttime in the casinos. And then, the little white bus came and took me to another, bigger red one. My not-so-crazy but a rather well-organized trip to the Grand Canyon started. After finding a seat next to a big-bellied man I fell asleep almost immediately and woke up when we started to approach the canyon. It was, however, impossible to sleep when the bus was making its way onwards on an unpaved dirt road that made the bus shake and bump violently.

We hopped into another bus that took us to the rim. All I could do was to gape in amazement. Endless rock formations, red, grey and brown, striped and colorful, even and uneven like someone had painted it so. A ravine so deep and magnificent I couldn't speak for a long while. On the very bottom the river looked like a muddy green ribbon. It was hard to imagine the same ribbon carving its path over centuries deeper and deeper into the rock, forming this unbelievable place. I climbed onto the highest pile of rocks where there was an unlimited view over the canyon and felt quite insignificant but at the same time glad to have been able to visit the place. Amidst the rocks was a minuscule lizard bathing in the sun. This was its home. What a lucky little creature.

Muutoksia

Aivan aluksi täytyy pahoitella, että blogin päivittäminen on taas jäänyt näin pitkältä ajalta. Paljon on tapahtunut viime kuukauden aikana, joten yritän purkaa vyyhdin tänne teidänkin ihmeteltäväksenne.

Stipendini kattaa opiskelut yhdeksäksi kuukaudeksi eli kolmeksi quarteriksi. Niistä kaksi on nyt käyty. Päätin kuitenkin tämän quarterin aikana, etten rekisteröidy opiskelijaksi viimeiselle quarterille vaan opintoni University of Washingtonissa on nyt suoritettu. Tuntuu siltä, että olen nähnyt ja kokenut tarpeeksi Amerikan opiskelijaelämää ja kurssit joita valitsin opiskeltavaksi ovat olleet hyödyllisiä ja mielenkiintoisia. Koska olen jo Suomessa suorittanut kaikki pakolliset kurssit, Seattlesta saamani opintosuoritukset ovat "extraa", joten siinä myös yksi syy aikaisempaan lopetukseen. Niinpä pakkasin tavarani Seattlessa ja muutin pois huoneestani, suuntana San Francisco ja viikon loma Jukkiksen kanssa ja sen jälkeen.. Roadtrip San Franciscosta New Yorkiin!

Ennen kuin kerron matkasuunnitelmastani lisää, voisin lyhyesti kertoa huonekalustudion lopettajaiskuulumiset. Jakkara valmistui ajoissa, kuin myös lähes täydellinen setti osia toiseen kappaleeseen. Kokoaminen ja liimaaminen ei ollut aivan yksinkertaista, kun istuimen poikkipuita on 26 ja jokaiseen liimattiin molempiin päihin puutapit, jotka sitten liimataan niille tehtyihin syvennyksiin. Liima alkaa kuivua nopeasti levityksen jälkeen, joten oli toimittava ripeästi. Minä ja verstaan työntekijöihin kuuluva Mega-Steve, 52 liimapensselöityä puutappia ja syvennystä, lukuisia manauksia ja muutama kirosana, puunuijalla hakkaamista ja lisää sadattelua .. parisenkymmentä puristinta ja jakkara oli kuin olikin koossa ja näytti tältä:

Liimauksen jälkeen piti vielä hioa koko häkkyrä sileäksi pintakäsittelyä varten. Valitsin pintakäsittelyyn mehiläisvahan, joka jättää vaalean puun neutraalin väriseksi, ei kellertäväksi ja pinnan mattahohtoiseksi. Kaksi kerrosta tärpättiin liuotettua mehiläisvahaa, loppuhionta pronssivillalla ja jakkara oli valmis kriitikkojen katseille. Loppukritiikki meni oikein hyvin ja kaikki arvostelijat pitivät designistani. Skandinaavinen look sai kehuja, samoin liitosten detaljiikka ja jakkaran muoto sekä muunneltavuus. Jakkara sai myös nimen, sillä erään kriitikon mielestä kyseessä oli huonekalu, jolla sellainen on oltava. Tästä lähin eteistämme koristaakin siis vaalea ja käytännöllinen Fred.

Kaikki palojen liitokset noudattavat samaa periaatetta, joss vanerin raidat yhdistyvät palasta toiseen.

Jakkara viimeistä vahakerrosta vailla.

Halusin loppukritiikissämme esitellä tietysti täydellisen jakkarakappaleen, joten aikaisempi suunnitelma vain osien kuljettamisesta Suomeen muuttui hiukan. Toisen jakkaran toiseen jalkaosaan nimittäin tuli virhe, joten en halunnut koota tuota kappaletta kritiikkiin enkä toisaalta kuljettaa "epätäydellisiä" osia Suomeenkaan, joten seuraavaksi oli otettava selvää huomattavasti kookkaamman paketin (koottu jakkara) saamisesta Suomeen. Rahtina paketti olisi maksanut lähemmäs 700 dollaria, joten valitsin jakkaran kuljettamisen lentokoneessa oversized luggagena. Tällöin kustannukset jäivät noin sataan dollariin. Erästä asiaa en ollut kuitenkaan tajunnut ajatella: kun Jukkis lähti jakkaran kanssa Suomeen, tulli avaa ja tutkii kaikki extramatkatavarat, joten paksusti kuplamuovitettu jakkara olisi voinut saada nopeasti takaisin hutaistun kääreen ja lukuisia kolhuja. Onneksi tullisetä oli kuitenkin vain raapaissut vähän pintamuovia pois (kiitos poikaystäväni tiukkasanaisten pyyntöjen), joten jakkara saapui lähes vaurioitumattomana Suomeen. Kyllä, muutama liimaus oli pettänyt jo minun tuodessani jakkaraa San Franciscoon, mutta ne korjautuvat liimalla, sillä kaikki osat ovat kuitenkin ehjiä.

Kriitikot tutkailemassa.

No niin, takaisin matkasuunnitelmaani. Koska olimme jo aikaa sitten varanneet äitini kanssa matkan New Yorkiin pääsiäiseksi, jäi koulun lopetuksen ja huhtikuun lopun välille kolme viikkoa luppoaikaa. Koska myös San Franciscon matka toteutui, alkoi kuulostaa houkuttelevalta matkata mieluummin maan halki New Yorkiin kuin palata takaisin Seattleen ja lentää väli ennen pääsiäistä. Niinpä lykkäsin ison rinkkani Jukkiksen mukana Suomeen, otin hänen pienemmän rinkkansa ja ostin Greyhound-bussiin kuukauden passin. Discovery pass maksoi 440 taalaa ja sillä saa matkustaa rajattomasti bussilla kaikkialla Pohjois-Amerikassa. Ei lainkaan huono diili. Matkan suunnittelussa auttoi jonkin verran Seattleen saapuessani tapaamani suomalainen Tommi, joka oli samanlaisella reissulla ja kehui busseja ihan hyväksi tavaksi matkustaa niiden hieman kyseenalaisesta maineesta huolimatta. Kaikki opiskelukaverini olivat hieman yllättyneitä kun sanoin matkaavani mantereen halki bussilla, sillä täällä Greyhoundia käyttävät vain ne joilla ei ole omaa autoa tai varaa lentää. Myös vankilasta vapautuneille valtio kustantaa juurikin bussilipun, joten sekalaista matkustusseuraa saattaa olla luvassa. Nyt, ensimmäinen 14 tunnin etappi lähes matkattuna (yöbussi San Francisosta Los Angelesiin jossa vaihto Las Vegasiin), ei ainakaan vielä ole mitään valittamista. Bussin etuosan paikat on hyviä kun ovat lähempänä kuljettajaa ja täyttyvät hitaammin ja niskatyynyn ja makuupussin avulla nukkuminen on ihan jees.

Kovin tarkkaa reissusuunnitelmaa ei tällä hetkellä vielä ole, mutta ensimmäinen kohteeni on siis Las Vegas. Sieltä käsin haluan käydä Grand Canyonilla ja jatkan varmaankin Denveriin, josta lähden etelämmäs Austiniin Texasiin, sieltä luultavasti New Orleansiin, josta lähden kipuamaan itärannikkoa ylöspäin. Suunnitelma tarkentuu sitten reissun edetessä. Seuraavan kuukauden blogini onkin sitten matkablogi. Toivottavasti pysytte matkassa mukana! Ja kohdevinkkejäkin saa antaa.

Jakkara oikeassa koossa.

Tässä muutama kuva huonekalustudion harjoitusmallista. Materiaalina on vaneri ja myös lopullinen versio tulee olemaan vaneria, hieman laadukkaampaa sorttia tosin. En edes tiennyt kuinka paljon erilaisia vanereita on olemassa ennen kuin lähdimme ostamaan materiaaleja lopulliseen työhömme. Niin, ja että hyvä vaneri (oksaton, viilut liimattu jättämättä väliin tyhjiä aukkoja..) oikeasti maksaa saman verran tai suhteessa jopa enemmän kuin massiivipuu.

Jakkara on tarkoitettu eteiseen istuimeksi ja pieneksi pöydäksi, jolle voi laittaa avaimet tai postin tai hanskat tms. Matalampi taso on siis penkki ja korkeampi taso luonnollisesti pöytä.

Nuo ruuvit sivuissa eivät tule lopulliseen versioon, vaan istuinosan poikkipuut liimataan ja liitokset vahvistetaan puutapeilla, jotka siis jäävät osien sisään. Osien mitat ovat tarkentuneet hieman, mutta näistäkin kuvista saa kyllä käsityksen lopullisesta versiosta. Sen työstö on jo hyvässä vauhdissa!

Joku kyseli aiemmin aionko tuoda tuolin mukanani Suomeen. Kyllä, näin olin ajatellut. Postittaminen on tällä hetkellä vahvin (halvin) vaihtoehto. Luultavasti teen osia kahdet kappaleet ja jätän toisen jakkaroista kokoamatta, jolloin se mahtuu pienempään pakettiin.

Nyt jatkan esitelmän kirjoittamista Living systems -kurssille. Esitelmä käsittelee Malmössä sijaitsevaa Augustenborgin ekokaupunginosaa ja sen viherkattoja. Odotan innolla päivää, jolloin Suomeen saadaan (ehkä Eko-Viikin lisäksi) jotain vastaavaa!

SystemaMateria

Kerroin jo eräässä aiemmassa tekstissäni, että yhdellä käymistäni kursseista on projektina tehdä hyödyllinen esine löydetyistä materiaaleista. Projektiemme esittely, final review, oli eilen. Oli hauska nähdä, kuinka monesti arvottomaksi tai jätteeksi luokitellut materiaalit olivat saaneet uusia, kiehtovia ja kekseliäitä muotoja ja käyttötarkoituksia.

Tässä muutamia kuvia tuotoksistamme. Pahoittelut hieman huonovaloisista kuvista.

Ruokohuilu (siitä lähti myös ääni) ja pidike ruo'osta ja metallihenkareista.

Hedelmäkori taitelluista juomatölkeistä, tölkin avaussokat yhdistämässä osia.

Kirjahylly keräyspahvista, laminointi vehnäjauho-vesiliimalla.

Riippukeinu punotusta muratista ja jätelaudasta.

Valaisin karhunvatukan oksista keitetystä paperimassasta, murattijalusta.

Kahvinpuruista ja jauhosta puristetut "tiilet", esim. tilanjakajaseinän materiaaliksi kahvilaan.

Nojatuoli vanerisesta pakkauslaatikosta ja vanhoista parkkihallin kylteistä.

Muistatteko vielä mitä materiaalia pohdin käyttäväni projektissani? Jos muistatte, saatatte myös tunnistaa työni muiden joukosta..

Super Bowl!

Pääsin viime viikolla kokemaan jotain kovin periamerikkalaista, kun amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan loppuottelu Super Bowl pelattiin sunnuntaina. Peli on (Wikipedian mukaan) yksi maailman seuratuimmista yksittäisistä urheilutapahtumista. Me katsoimme pelin arkkitehtiopiskelijaporukalla erään Laurenin luona. Pelikatsomon ruoka hoidettiin nyyttäriperiaatteella, mikä näyttää olevan tapana täällä päin. Samasta talosta poistui pelin päätyttyä nimittäin ainakin toinen samanlainen kaveriporukka tyhjiä muoviastioita ja kippoja kantaen. Super Bowl Menumme oli hyvin, hyvin amerikkalainen: hot dogeja, chicken wingsejä, chiliä, cheddar-roast beeftäytteisiä patonkeja, chipsejä, nachoja, salsaa, guacamolea, ranskankermaa sekä jälkiruokana kaksia erilaisia brownieseja - sekä tuomani suomalaiset herkut.

Päätin tosiaan lisätä hieman pohjoismaalaista "kurmeeta" pelikatsomon ruokapöytään ja lähdin sunnuntaiaamuna Whole foodsiin metsästämään korvapuustiaineksia. Eniten jännitin hiivan ja kardemumman puolesta, mutta hyvin kävi. Molemmat löytyivät hetken haeskelun jälkeen (hiivasta tosin vain kuivaversio, mutta kelpasi tuokin). Kaikki meni suunnitelmien mukaan, vaikka pullasuti puuttuikin (voitelin pullat sormin, hihi), kunnes koitti ensimmäisen pellillisen paistamisen aika. Uunin fahrenheit-lämpötilan olin laskeskellut oikeaksi ja kääntänyt napin asentoon "bake". Pullat olivat hädin tuskin päältä paistuneita, kun uunista leijaileva käry sai vetämään pellin salamana ulos hellalle ja tarkastelemaan mahdollista tuhoa. No, pullien pohjat olivat palaneet aivan pikimustaksi hiileksi! Pelti meinasi siinä kyllä lentää seinään pullineen.. Onneksi puolet taikinasta oli vielä jäljellä, joten käänsin uunin napin ainoaan toiseen mahdolliseen asentoon "broil" ja toiveikkaana askartelin lopun taikinan pulliksi. Tällä kertaa pohjat meinasivat sitten jäädä raa'aksi, mutta kypsyivät juuri ja juuri tarpeeksi ennenkuin yläpuoli tummui liikaa.. En kyllä ymmärrä millä konstilla ihmiset täällä paistavat yhtään mitään, sellainen tasainen ylä- sekä alalämpö -asetus näytti puuttuvan uunista tyystin. Pullia tuli onneksi tarpeeksi jälkimmäisestä satsista ja ensimmäisetkin pelastin syötäviksi leikkaamalla viipaleet pullien pohjasta pois. Hyvin maistuivat amerikkalaisille leipomani Finnish cinnamon rolls!

En minä amerikkalaisesta jalkapallosta mitään ymmärrä, mutta Super Bowl on näköjään ihan viihdyttävä show siitä huolimatta. Parasta valtavan ruokamäärän lisäksi olivat jatkuvat mainostauot. Koska tapahtuma on niin laajalti seurattu, mainostajat panevat parastaan ja pelin tauoilla näytetyt mainokset ovat kekseliäitä ja lähes yhtä seurattu ja puhuttu osa lähetystä kuin itse peli. Myös puoliajan show on iso juttu, jossa tänä vuonna esiintyi Black Eyed Peas. Mutta: sinänsä hyvän bändin shown ainoaksi kohokohdaksi jäi tanssijoiden puvuissa olleet kornit eriväriset led-valot, sillä "live"laulu oli aivan karmeaa ja koreografiat kökköjä.

Mutta ne mainokset! Ohessa yksi suosikeistani, jota pääsee katsomaan tästä.

Super Bowl oli kiva tapa viettää sunnuntai-iltapäivä kavereiden seurassa. Voisivat pelata noita loppuotteluita vähän useamminkin mun puolesta. Jaa, kuka sen pelin sitten voitti? Ööö..

Tapahtui aamulla bussilinjalla numero 68..

Vaikka yleensä koulumatkat tuleekin pyöräiltyä, välillä sää on liian kamala tai laiskuus iskee ja silloin tulee hypättyä bussiin. Lähes aina kuuntelen matkan ajan musiikkia iPodistani, mutta tällä kertaa akku oli loppu joten istuin ilman korvaluureja. Bussikuskeilla on mikrofoni johon he kuuluttavat seuraavan pysäkin kadun numeroineen. Tällä kertaa kaiuttimista kuului kuitenkin yhtämittaista puhetta ja se kiinnitti huomioni. Kuskihan se siellä piti tietovisaa mikrofoniin! Vilkuilin ympärilleni mutta kukaan ei näyttänyt reagoivan asiaan millään tavalla. Aina välillä kuski kuulutti seuraavan pysäkin, mutta jatkoi sitten arvuutellen mm. Sinisen moskeijan sijaintia ja elokuvatähtien nimiä. Hykertelin itsekseni hassulle kuskille ja yritin miettiä, mistä hän oli moisen idean saanut. Kiitos kuski-sedälle piristävästä koulukyydistä!

Kivan kuskin kunniaksi ohessa muutamia k:lla alkavia juttuja, jotka täällä kummastuttavat, ihastuttavat, ärsyttävät tai muuten vain ovat.

Kummallinen posti - osoitteeseemme tulee todella paljon täysin ihmeellistä postia, jonka vastaanottajasta kukaan talossa ei ole kuullutkaan. Posti jaetaan täällä muuten myös lauantaisin.

Kylmä vesi - Hanoissa ei yleensä ole sekoittajia ja vaikka olisikin, kuumastakin hanasta tulee vähintään minuutin ajan jäätävää vettä. Suihkuunkaan ei voi hypätä suoraan vaan täytyy odottaa kiltisti että vesi lämpenee.

Karkit - Skittles! pienet hedelmäraekarkit, joita parempia ei vain ole. Karkit pussissa ovat punaisia, keltaisia, vihreitä, oransseja ja .. violetteja. Kuka ihme keksi laittaa oudon makuiset lilat rakeet muuten niin kovin täydelliseen karkkisekoitukseen?

Kertakäyttömukit - oikeita kahvikuppeja tai -mukeja on vähän ikävä. Tosin pahvinen on kyllä kätevä ottaa mukaan tässä take away-maassa, mutta kyllä se mukien määrä roskiksissa vähän hirvittää..

Keskustelu - small talkiin tottuu nopeasti ja vieraiden kanssa höpöttelystä tulee tapa. Se on oikeastaan ihan kiva tapa.

Cream cheese - (okei, huijasin vähän, mutta lausutaan kuitenkin k:na) bagelin tavallisin täyte. Hyväähän se on, mutta yliopiston viereisen bagel shopin työntekijät tunkevat sitä rinkelin väliin noin kahden sentin kerroksen. Ei auta vaikka sanoo että hieman vähempikin riittäisi. Tuorejuustoa on aina liikaa. Ja sitten se tursuaa sieltä välistä ja sotkee sormet ja suupielet eikä bagelikaan maistu enää kaiken sen juuston seasta. Olen tyytynyt kaapimaan ylimääräistä pois kahvin sekoittajatikulla.

Koulubussit - ne ovat sellaisia keltaisia, aivan kuten Simpsoneissa!

Kirjasto - Odegaard Library. Eipä löydy Suomesta yliopiston kirjastoa, joka on auki 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivää viikossa! Tämä teksti on kirjoitettu kyseisessä paikassa istuen.

Puutöitä, elävää musiikkia ja aikuisten hiekkakakkuja

Nyt kun on kerrankin sunnuntai-iltana aikaa blogille, niin kirjoitanpa hieman.

Opiskelu täyttää päivät taas aika tehokkaasti, mutta Furniture studiossa ne eivät veny niin pitkäksi kuin viime jakson studioprojektin kanssa, koska työpaja on auki vain tiettyinä aikoina ja isoja koneita ja sahoja ei saa käyttää tuon ajan ulkopuolella. Siksi on myös aikataulutettava työskentelyään ja tehtävä etukäteissuunnitelmia, mikä näyttää jättävän hieman enemmän vapaa-aikaa ainakin iltoihin. Tosin tästä ajasta menee tietenkin osa kahden muun kurssin viikottaisiin esseisiin ja muihin tehtäviin.

Pahvinen pienoismalli jakkarasta. Kuvia prototyypistä pian..

Koska Seattle on hyvä paikka käydä kuuntelemassa musiikkia, kävin kahtena viikonloppuna peräkkäin konsertissa. Niin, ja onko muuten konserttiin meneminen musiikin kuuntelua vai katselua? Tai kummaksi sitä kutsutaan? Molempiahan live-konsertissa yleensä tehdään. Englanniksi bändiä mennään katsomaan. Taitaa se olla niin suomeksikin. Keikat joilla kävin olivat White Lies ja Interpol. Jälkimmäiseen olin ostanut lipun jo ennen joulua, White Liesin huomasin sattumalta, mutta hyvä niin. Bändi on juuri julkaissut uuden levyn, joten uusia biisejä oli kiva kuunnella! Ostin keikalta tuon uuden levyn ja sain siihen myös bändin jäsenten nimikirjoitukset. Niin, nimikrjoituksenkin hakemiseen on täällä näköjään Systeemi. Levyn ostamalla sai käteen rannekkeen, jota ilman ei saanut jäädä paikalle notkumaan. Köysillä rajattiin tanssilattialta jonotusalue ja sitten bändi istahti pöydän ääreen ja kirjoitti kuin liukuhihnalta nimet fanien levyihin. Kun nimet olivat levyssä, ohjattiin ulko-ovelle. American efficiency! Toiselle keikalle lähdettiin suomalaisessa seurueessa, kun jo aiemmin tapaamani Ilmari tyttöystävineen sekä kaksi uutta tuttua, Jenni ja Anna olivat kaikki hankkineet lipun keikalle. Hyvä oli tämäkin show, tosin ilmeisesti bändin imagoon kuuluva vähäpuheisuus hiukan huvitti. Laulaja ei paljoa välispiikkejä ladellut, keikan puheliain osuus oli lopuksi lausuttu "thank you".

Traditional building methods -kurssilla pidettiin viime viikolla workshop, jossa rakensimme pätkän seinää tiivistetystä maasta. Jos joku tietää paremman suomenkielisen sanan Rammed earth -metodille, niin saa kommentoida, sillä itse en nopealla google- ja sanakirjahaulla löytänyt sopivampaa vastinetta. Rammed earth on tosiaan sekoitus hiekkaa, soraa ja savea, josta hieman vettä lisäämällä saadaan jämäkkää "puuroa". Tätä seosta ladotaan kerroksittain puiseen kehikkoon (samantapainen kuin betonivalussa) ja jokainen kerros tampataan metallisella "nuijalla" tiiviiksi. Lopuksi kehikko irrotetaan ja seinän annetaan kuivua. Tadaa! Luonnonaineksinen seinänpätkä on valmis. Pohjoiseen ilmastoon seinä tarvitsisi vähintään lämmöneristettä, sillä vaikka rakenne on lähes puoli metriä paksu, talvella Suomessa ei ehkä pelkkä multa seinässä lämmitä.. Mutta mielenkiintoinen metodi kaiken kaikkiaan. Varsinkin kuumissa maissa tätä on käytetty vuosisadat, mutta kuulemma Seattlessakin voi Rammed earth -talon rakentaa. Mitähän rakennusurakoitsijat tykkäisivät jos jokainen kaivaisikin seinämateriaalit tontiltaan..

Vaihe 1. Hiekka-sora-savi-vesiseosta muottiin..

Vaihe 2. Tampataan!

Toistetaan vaiheet 1 ja 2 noin 10 kertaa ja..

.. Valmis!

Matkakuvia

Noniin, tässä jo kauan sitten lupaamani kuvakooste Mauilta.

Koko matkahan meinasi jäädä tekemättä juuri lähtöämme edeltävän päivän lumisateen takia. Liikenne oli tosiaan aivan sekaisin ja ehtiäksemme aamulennolle oli tilattava taksi. Suomessa on tottunut siihen, että taksin saa koska vain soittamalla. Jos maassa on lunta, tämä ei näköjään päde Seattlessa. Soitimme noin kymmeneen taksifirmaan, mutta mistään ei edes vastattu puhelimeen. Lähdimme kävelemään yliopistoa kohden toivoen, että hieman isommilla kaduilla olisi enemmän liikennettä ja mahdollisesti vapaita, ohiajavia takseja. Koko kaupunki oli kuitenkin lumesta ja aikaisesta aamusta johtuen täysin autio. Pureva viima ja puoleen sääreen ulottuva lumi ei tehnyt kävelystä miellyttävää. Kello tikitti hurjaa vauhtia eteenpäin ja olimme varmoja, että myöhästymme lennolta. Menimme huoltoasemalle lämmittelemään ja tiedustelemaan lisää taksifirmojen numeroita. Selitimme myöhästyvämme pian lennolta, kun juuri sisään astunut mies lupasi hetken epäröityään kyyditä meidät kentälle. Hän selitti myöhästyvänsä töistä, mutta ei halunnut ajatella, että lomamme menisi pilalle ja hän olisi ehkä voinut auttaa. Niinpä ahtauduimme reppuinemme autoon ja saavuimme kentälle puolta tuntia ennen lennon lähtöaikaa. Ystävällinen mies ei suostunut ottamaan tarjoamiamme kyytirahoja vaan pyysi meitä vain lähettämään sähköpostin, jossa kertoisimme ehdimmekö lennolle. Koska olimme tehneet lähtöselvityksen netissä, juoksimme suoraan turvatarkastusjonoon ja sieltä täyttä vauhtia lähtöportille, joka oli - suljettu. Viereisellä portilla hääri kuitenkin virkailija ja lukuisten anelujen jälkeen hän suostui soittamaan koneeseen joka ei ollut onneksi vielä ehtinyt lähteä. Portti avattiin ja pääsimme koneeseen! Huh! Oli aika stressaava alku lomalle, mutta viikon aikana ehti onneksi hyvin rentoutua. Enjoy the virtual trip!

Auringonlaskut - hienoja, mutta lyhyitä. Pimeää tuli noin puolessa tunnissa.

Road to Hana. Kiemurtelevan tien joka mutkasta aukeni uusi, upea maisema.

Black Sand Beach, jossa hiekka oli todellakin mustaa.

Yhden yön vietimme tässä viidakkomökissä. Sähköä ei ollut, mutta kaasulla toimiva lämmin suihku oli eksoottisesti pihalla hedelmäpuiden alla. Terassilla oli riippumatto, josta aukesi näkymä laaksoon ja aina merelle saakka.

Meidän vihreä jeeppimme oli "vähän" pienempi kuin useimmat vuokra-autot. Mutta se saikin paikallisilta eniten respectiä!

Three Bears Falls, yksi Road to Hanan varrella sijaitsevista lukuisista vesiputouksista. Yhteen putoukseen pulahdimme myös uimaan.

Rantatuolit pick-up truckin lavalle ja maisema-ajelulle! Paikallinen couch surfing -isäntämme David toimi kuskina.

Turreillallinen jossain rantaravintolassa.

Tätä riitti. Vesi oli todella kirkasta ja snorklaaminen kivaa. Valtavat merikilpikonnat päästivät aivan lähelle.

Vuoden alku Seattlessa

En oikein pidä uudenvuodenlupauksista, sillä en yleensä koskaan pidä uudenvuodenlupauksia. Kuitenkin voisin yrittää luvata päivittää blogia hieman useammin taas, on tullut kirjoitettua hävettävän vähän viime aikoina.

Joulun ja uudenvuoden vietto Suomessa sujui aika perinteisissä merkeissä ja laskettelukausikin tuli avattua ja samalla testattua uuden eturistisiteen kestävyys. Hyvinhän tuo toimi, tosin vauhtia menosta puuttuu vielä. Mutta polvi oli kuitenkin vakaa ja laskea jaksoi lähes koko päivän. Jee!

5.1. palasin sitten Seattleen, muutamaa päivää myöhemmin kuin lukukausi alkoi. Täällä ei loppiaisesta paljon piitata, koska täysi hönkä oli UW:ssa päällä heti 3:sta tammikuun päivästä alkaen. Muutaman päivän poissaolo oli onneksi täysin paikattavissa intensiivisellä työskentelyllä torstaina ja perjantaina. Jet lagikaan ei tällä kertaa paljoa painanut, ainoastaan nykäisi unirytmin normaaliin arkirytmiin kaikkien (myöhään)valvottujen lomapäivien jälkeen. Itse paluu tuntui vähän oudolta, koska nyt olikin asunto odottamassa, kurssit valittuina ja rutiinit jollain tapaa selvillä. Silti Suomeenkin ehti kolmessa viikossa taas tottua, joten olo oli hieman kahtia jakautunut. Kun kurssit sitten kuitenkin alkoivat ja näin taas Seattlen tuttuja kasvoja, mieli koheni ja kaikessa olikin taas jotain järkeä.

Kursseja on tällä jaksolla kolme:

1) Furniture design studio

2) Designing with living systems ja

3) Traditional Building methods and new adaptions

Kaikki kurssit ovat todella mielenkiintoisia ja olen tyytyväinen lukujärjestykseeni, vaikka opintopisteitä on taas tuo sama 12 kuin syksylläkin. Kurssille 3 pääsin varasijalta, mistä olen kovin iloinen. Olin alun perinkin halunnut kurssille, mutta se täyttyi todella nopeasti enkä ehtinyt ilmoittautua tarpeeksi ajoissa. Muutama opiskelija oli ilmeisesti kurssin kuitenkin lukujärjestyksestään pudottanut ja minulle avautui paikka. Kiitos heille. Kurssilla käydään läpi perinteisiä rakennusmenetelmiä ja kuinka ne ovat tässä ekobuumissa taas tulleet suosituiksi. Olen ollut vasta yhdellä luennolla, mutta professori vaikuttaa todella pätevältä. Kurssiin kuuluu myös projekti, joka on aika hauska ja no, jollain tapaa epäyliopistomainen. Tehtävänä on valita jokin paikka, jolta löytyy ihmisen tekemää materiaalia tai luonnon materiaalia tai molempia. Näitä materiaaleja kerätään ja niistä valmistetaan jokin esine. Kaikkien käytettävien ainesten tulee löytyä tuosta valitusta paikasta ja esineen täytyy olla jotenkin hyödyllinen. Pelkkä roskista kyhätty taideteos ei siis riitä. Itse valitsin erään kevyen liikenteen sillan talomme läheltä. Silta kulkee nauhamaisen puiston yli, ja erityisesti sillan alus oli kiinnostava - alle jäävää tilaa ja maahan lohkottuja portaita oli käytetty oleskeluun. Esineeni tulee sisältämään ainakin tyhjiä juomatölkkejä, siitä oli joku pitänyt huolen. Kaiken kaikkiaan kiinnostava projekti ja luvassa on varmasti haastavia askarteluhetkiä.

Kurssi 2 käsittelee "elävän systeemin" integroimista rakennettuun, toisin sanoen käsittelemme viherkattoja ja -seiniä sekä urbaania maanviljelyä. Esim. New Yorkissa on kerrostalojen katoille istutettu kasvimaita! Professori kehotti minua etsimään esimerkkejä Pohjoismaista, ja sitä parhaillaan teenkin.

Molemmilla kursseilla professorit ovat muuten naisia. Ihan hauska kuriositeetti.

Huonekalustudiossa olen suunnittelemassa jakkaraa. Sellaista jakkaraa, joka tulee eteiseen. Jakkaraan tulee kaksi tasoa, yksi istumiseen ja toinen pienille tavaroille kuten postille ja avaimille, kaikelle sellaiselle jota yleensä kantaa kädessään astuessaan sisään. Tämän viikon keskiviikkona on oikeankokoisen prototyyppimallin välinäyttö. Työtä riittää, sillä ostimme mallimateriaalit vasta viime keskiviikkona. Työskentely on kuitenkin kivaa ja palkitsevaa. Isojen puuntyöstökoneiden käyttö sujuu harjoittelemalla ja yritys-erehdys-toinen yritys-onnistuminen -metodilla. Apua saa ja pitää pyytää ja puuverstaan henkilökunta on ystävällistä.

Jakkara tulee olemaan tehty vanerista, jonka aion valmistaa itse. Prototyyppiin käytin kuitenkin ostettua vaneria ajan ja rahan säästämiseksi. Tänään vanerilevystä leikattiin ensimmäiset osat Cnc Routerilla, joka leikkaa puuta koneelle syötetyn tiedoston mukaan. Olin siis tehnyt cad-piirroksen jakkaran kappaleistani ja kone jyrsi ne siististi irti vanerista. Koska kappaleissa on kaarevia muotoja, oli routerin käyttö kuulemma ehdottomasti kätevin tapa leikata palat. Olen samaa mieltä. Huomenna jatkan sahaamalla muut osat käsin ja kokoamalla penkin kasaan. Laitan kuvan prototyypistä heti kun muistan ottaa kameran kouluun mukaan..

Noniin. Tässäpä hieman luettavaa. Ruisleipää on vielä pakkasessa ja lipaston laatikossa on avaamaton salmiakkipussi, joten mukavasti menee. Niin ja koulun viereisen Bagel Shopin bagelit ovat edelleen herkullisia ja maitokahvikin kohtuullista.

P.S. Ohessa kuva Halloween-asuistamme, kai sen voi julkaista tämänkin vuoden puolella..

Vasemmalta lukien: Andy, Paul, Helmi, Laura ja Davis eli leijona, tiikeri, seepra, kani ja vuohi.