Puutöitä, elävää musiikkia ja aikuisten hiekkakakkuja

Nyt kun on kerrankin sunnuntai-iltana aikaa blogille, niin kirjoitanpa hieman.

Opiskelu täyttää päivät taas aika tehokkaasti, mutta Furniture studiossa ne eivät veny niin pitkäksi kuin viime jakson studioprojektin kanssa, koska työpaja on auki vain tiettyinä aikoina ja isoja koneita ja sahoja ei saa käyttää tuon ajan ulkopuolella. Siksi on myös aikataulutettava työskentelyään ja tehtävä etukäteissuunnitelmia, mikä näyttää jättävän hieman enemmän vapaa-aikaa ainakin iltoihin. Tosin tästä ajasta menee tietenkin osa kahden muun kurssin viikottaisiin esseisiin ja muihin tehtäviin.

Pahvinen pienoismalli jakkarasta. Kuvia prototyypistä pian..

Koska Seattle on hyvä paikka käydä kuuntelemassa musiikkia, kävin kahtena viikonloppuna peräkkäin konsertissa. Niin, ja onko muuten konserttiin meneminen musiikin kuuntelua vai katselua? Tai kummaksi sitä kutsutaan? Molempiahan live-konsertissa yleensä tehdään. Englanniksi bändiä mennään katsomaan. Taitaa se olla niin suomeksikin. Keikat joilla kävin olivat White Lies ja Interpol. Jälkimmäiseen olin ostanut lipun jo ennen joulua, White Liesin huomasin sattumalta, mutta hyvä niin. Bändi on juuri julkaissut uuden levyn, joten uusia biisejä oli kiva kuunnella! Ostin keikalta tuon uuden levyn ja sain siihen myös bändin jäsenten nimikirjoitukset. Niin, nimikrjoituksenkin hakemiseen on täällä näköjään Systeemi. Levyn ostamalla sai käteen rannekkeen, jota ilman ei saanut jäädä paikalle notkumaan. Köysillä rajattiin tanssilattialta jonotusalue ja sitten bändi istahti pöydän ääreen ja kirjoitti kuin liukuhihnalta nimet fanien levyihin. Kun nimet olivat levyssä, ohjattiin ulko-ovelle. American efficiency! Toiselle keikalle lähdettiin suomalaisessa seurueessa, kun jo aiemmin tapaamani Ilmari tyttöystävineen sekä kaksi uutta tuttua, Jenni ja Anna olivat kaikki hankkineet lipun keikalle. Hyvä oli tämäkin show, tosin ilmeisesti bändin imagoon kuuluva vähäpuheisuus hiukan huvitti. Laulaja ei paljoa välispiikkejä ladellut, keikan puheliain osuus oli lopuksi lausuttu "thank you".

Traditional building methods -kurssilla pidettiin viime viikolla workshop, jossa rakensimme pätkän seinää tiivistetystä maasta. Jos joku tietää paremman suomenkielisen sanan Rammed earth -metodille, niin saa kommentoida, sillä itse en nopealla google- ja sanakirjahaulla löytänyt sopivampaa vastinetta. Rammed earth on tosiaan sekoitus hiekkaa, soraa ja savea, josta hieman vettä lisäämällä saadaan jämäkkää "puuroa". Tätä seosta ladotaan kerroksittain puiseen kehikkoon (samantapainen kuin betonivalussa) ja jokainen kerros tampataan metallisella "nuijalla" tiiviiksi. Lopuksi kehikko irrotetaan ja seinän annetaan kuivua. Tadaa! Luonnonaineksinen seinänpätkä on valmis. Pohjoiseen ilmastoon seinä tarvitsisi vähintään lämmöneristettä, sillä vaikka rakenne on lähes puoli metriä paksu, talvella Suomessa ei ehkä pelkkä multa seinässä lämmitä.. Mutta mielenkiintoinen metodi kaiken kaikkiaan. Varsinkin kuumissa maissa tätä on käytetty vuosisadat, mutta kuulemma Seattlessakin voi Rammed earth -talon rakentaa. Mitähän rakennusurakoitsijat tykkäisivät jos jokainen kaivaisikin seinämateriaalit tontiltaan..

Vaihe 1. Hiekka-sora-savi-vesiseosta muottiin..

Vaihe 2. Tampataan!

Toistetaan vaiheet 1 ja 2 noin 10 kertaa ja..

.. Valmis!

Matkakuvia

Noniin, tässä jo kauan sitten lupaamani kuvakooste Mauilta.

Koko matkahan meinasi jäädä tekemättä juuri lähtöämme edeltävän päivän lumisateen takia. Liikenne oli tosiaan aivan sekaisin ja ehtiäksemme aamulennolle oli tilattava taksi. Suomessa on tottunut siihen, että taksin saa koska vain soittamalla. Jos maassa on lunta, tämä ei näköjään päde Seattlessa. Soitimme noin kymmeneen taksifirmaan, mutta mistään ei edes vastattu puhelimeen. Lähdimme kävelemään yliopistoa kohden toivoen, että hieman isommilla kaduilla olisi enemmän liikennettä ja mahdollisesti vapaita, ohiajavia takseja. Koko kaupunki oli kuitenkin lumesta ja aikaisesta aamusta johtuen täysin autio. Pureva viima ja puoleen sääreen ulottuva lumi ei tehnyt kävelystä miellyttävää. Kello tikitti hurjaa vauhtia eteenpäin ja olimme varmoja, että myöhästymme lennolta. Menimme huoltoasemalle lämmittelemään ja tiedustelemaan lisää taksifirmojen numeroita. Selitimme myöhästyvämme pian lennolta, kun juuri sisään astunut mies lupasi hetken epäröityään kyyditä meidät kentälle. Hän selitti myöhästyvänsä töistä, mutta ei halunnut ajatella, että lomamme menisi pilalle ja hän olisi ehkä voinut auttaa. Niinpä ahtauduimme reppuinemme autoon ja saavuimme kentälle puolta tuntia ennen lennon lähtöaikaa. Ystävällinen mies ei suostunut ottamaan tarjoamiamme kyytirahoja vaan pyysi meitä vain lähettämään sähköpostin, jossa kertoisimme ehdimmekö lennolle. Koska olimme tehneet lähtöselvityksen netissä, juoksimme suoraan turvatarkastusjonoon ja sieltä täyttä vauhtia lähtöportille, joka oli - suljettu. Viereisellä portilla hääri kuitenkin virkailija ja lukuisten anelujen jälkeen hän suostui soittamaan koneeseen joka ei ollut onneksi vielä ehtinyt lähteä. Portti avattiin ja pääsimme koneeseen! Huh! Oli aika stressaava alku lomalle, mutta viikon aikana ehti onneksi hyvin rentoutua. Enjoy the virtual trip!

Auringonlaskut - hienoja, mutta lyhyitä. Pimeää tuli noin puolessa tunnissa.

Road to Hana. Kiemurtelevan tien joka mutkasta aukeni uusi, upea maisema.

Black Sand Beach, jossa hiekka oli todellakin mustaa.

Yhden yön vietimme tässä viidakkomökissä. Sähköä ei ollut, mutta kaasulla toimiva lämmin suihku oli eksoottisesti pihalla hedelmäpuiden alla. Terassilla oli riippumatto, josta aukesi näkymä laaksoon ja aina merelle saakka.

Meidän vihreä jeeppimme oli "vähän" pienempi kuin useimmat vuokra-autot. Mutta se saikin paikallisilta eniten respectiä!

Three Bears Falls, yksi Road to Hanan varrella sijaitsevista lukuisista vesiputouksista. Yhteen putoukseen pulahdimme myös uimaan.

Rantatuolit pick-up truckin lavalle ja maisema-ajelulle! Paikallinen couch surfing -isäntämme David toimi kuskina.

Turreillallinen jossain rantaravintolassa.

Tätä riitti. Vesi oli todella kirkasta ja snorklaaminen kivaa. Valtavat merikilpikonnat päästivät aivan lähelle.

Vuoden alku Seattlessa

En oikein pidä uudenvuodenlupauksista, sillä en yleensä koskaan pidä uudenvuodenlupauksia. Kuitenkin voisin yrittää luvata päivittää blogia hieman useammin taas, on tullut kirjoitettua hävettävän vähän viime aikoina.

Joulun ja uudenvuoden vietto Suomessa sujui aika perinteisissä merkeissä ja laskettelukausikin tuli avattua ja samalla testattua uuden eturistisiteen kestävyys. Hyvinhän tuo toimi, tosin vauhtia menosta puuttuu vielä. Mutta polvi oli kuitenkin vakaa ja laskea jaksoi lähes koko päivän. Jee!

5.1. palasin sitten Seattleen, muutamaa päivää myöhemmin kuin lukukausi alkoi. Täällä ei loppiaisesta paljon piitata, koska täysi hönkä oli UW:ssa päällä heti 3:sta tammikuun päivästä alkaen. Muutaman päivän poissaolo oli onneksi täysin paikattavissa intensiivisellä työskentelyllä torstaina ja perjantaina. Jet lagikaan ei tällä kertaa paljoa painanut, ainoastaan nykäisi unirytmin normaaliin arkirytmiin kaikkien (myöhään)valvottujen lomapäivien jälkeen. Itse paluu tuntui vähän oudolta, koska nyt olikin asunto odottamassa, kurssit valittuina ja rutiinit jollain tapaa selvillä. Silti Suomeenkin ehti kolmessa viikossa taas tottua, joten olo oli hieman kahtia jakautunut. Kun kurssit sitten kuitenkin alkoivat ja näin taas Seattlen tuttuja kasvoja, mieli koheni ja kaikessa olikin taas jotain järkeä.

Kursseja on tällä jaksolla kolme:

1) Furniture design studio

2) Designing with living systems ja

3) Traditional Building methods and new adaptions

Kaikki kurssit ovat todella mielenkiintoisia ja olen tyytyväinen lukujärjestykseeni, vaikka opintopisteitä on taas tuo sama 12 kuin syksylläkin. Kurssille 3 pääsin varasijalta, mistä olen kovin iloinen. Olin alun perinkin halunnut kurssille, mutta se täyttyi todella nopeasti enkä ehtinyt ilmoittautua tarpeeksi ajoissa. Muutama opiskelija oli ilmeisesti kurssin kuitenkin lukujärjestyksestään pudottanut ja minulle avautui paikka. Kiitos heille. Kurssilla käydään läpi perinteisiä rakennusmenetelmiä ja kuinka ne ovat tässä ekobuumissa taas tulleet suosituiksi. Olen ollut vasta yhdellä luennolla, mutta professori vaikuttaa todella pätevältä. Kurssiin kuuluu myös projekti, joka on aika hauska ja no, jollain tapaa epäyliopistomainen. Tehtävänä on valita jokin paikka, jolta löytyy ihmisen tekemää materiaalia tai luonnon materiaalia tai molempia. Näitä materiaaleja kerätään ja niistä valmistetaan jokin esine. Kaikkien käytettävien ainesten tulee löytyä tuosta valitusta paikasta ja esineen täytyy olla jotenkin hyödyllinen. Pelkkä roskista kyhätty taideteos ei siis riitä. Itse valitsin erään kevyen liikenteen sillan talomme läheltä. Silta kulkee nauhamaisen puiston yli, ja erityisesti sillan alus oli kiinnostava - alle jäävää tilaa ja maahan lohkottuja portaita oli käytetty oleskeluun. Esineeni tulee sisältämään ainakin tyhjiä juomatölkkejä, siitä oli joku pitänyt huolen. Kaiken kaikkiaan kiinnostava projekti ja luvassa on varmasti haastavia askarteluhetkiä.

Kurssi 2 käsittelee "elävän systeemin" integroimista rakennettuun, toisin sanoen käsittelemme viherkattoja ja -seiniä sekä urbaania maanviljelyä. Esim. New Yorkissa on kerrostalojen katoille istutettu kasvimaita! Professori kehotti minua etsimään esimerkkejä Pohjoismaista, ja sitä parhaillaan teenkin.

Molemmilla kursseilla professorit ovat muuten naisia. Ihan hauska kuriositeetti.

Huonekalustudiossa olen suunnittelemassa jakkaraa. Sellaista jakkaraa, joka tulee eteiseen. Jakkaraan tulee kaksi tasoa, yksi istumiseen ja toinen pienille tavaroille kuten postille ja avaimille, kaikelle sellaiselle jota yleensä kantaa kädessään astuessaan sisään. Tämän viikon keskiviikkona on oikeankokoisen prototyyppimallin välinäyttö. Työtä riittää, sillä ostimme mallimateriaalit vasta viime keskiviikkona. Työskentely on kuitenkin kivaa ja palkitsevaa. Isojen puuntyöstökoneiden käyttö sujuu harjoittelemalla ja yritys-erehdys-toinen yritys-onnistuminen -metodilla. Apua saa ja pitää pyytää ja puuverstaan henkilökunta on ystävällistä.

Jakkara tulee olemaan tehty vanerista, jonka aion valmistaa itse. Prototyyppiin käytin kuitenkin ostettua vaneria ajan ja rahan säästämiseksi. Tänään vanerilevystä leikattiin ensimmäiset osat Cnc Routerilla, joka leikkaa puuta koneelle syötetyn tiedoston mukaan. Olin siis tehnyt cad-piirroksen jakkaran kappaleistani ja kone jyrsi ne siististi irti vanerista. Koska kappaleissa on kaarevia muotoja, oli routerin käyttö kuulemma ehdottomasti kätevin tapa leikata palat. Olen samaa mieltä. Huomenna jatkan sahaamalla muut osat käsin ja kokoamalla penkin kasaan. Laitan kuvan prototyypistä heti kun muistan ottaa kameran kouluun mukaan..

Noniin. Tässäpä hieman luettavaa. Ruisleipää on vielä pakkasessa ja lipaston laatikossa on avaamaton salmiakkipussi, joten mukavasti menee. Niin ja koulun viereisen Bagel Shopin bagelit ovat edelleen herkullisia ja maitokahvikin kohtuullista.

P.S. Ohessa kuva Halloween-asuistamme, kai sen voi julkaista tämänkin vuoden puolella..

Vasemmalta lukien: Andy, Paul, Helmi, Laura ja Davis eli leijona, tiikeri, seepra, kani ja vuohi.