Suomea Seattlessa

Vaikka suomea tulee puhuttua lähes päivittäin Skypessä ja kirjoitettua sähköpostiin, Facebookiin tai vaikkapa tänne blogiin, on aikaa siitä kun viimeksi puhuin äidinkieltäni "livenä". Tähän tarjoutui kuitenkin tilaisuus, kun sain kutsun International Student and Scholar Receptioniin. Kyseessä oli siis hieman cocktailkutsuja muistuttava tilaisuus, epämuodollisempi vain. Hyvää näissä kekkereissä on tietenkin ilmainen ruoka ja juoma. Tilaisuuden järjestäjänä oli The Department of Scandinavian Studies. Vasta paikalla ymmärsin todella, että yliopistossamme on tosiaan kokonainen osasto pohjoismaisia kieliä ja opintoja varten.

Ihmiset ryhmittyivät tilaisuuden alussa hyvin ripeästi maittain, kun puheensorinasta erottuikin se tuttu äidinkieli englannin sijaan. Minäkin asetuin suomalaisten rinkiin, jossa oli jo ennestään neljä ihmistä: ainakin yksi tutkija ja kaksi suomen opettajaa (neljännen toimenkuva ei valitettavasti jäänyt mieleen). Varmaankin siitä syystä, että kaikissa vastaavissa tilaisuuksissa tähän mennessä "kuka-olen-mistä-tulen-mitä-opiskelen" on hoidettu englanniksi, tuntui aluksi kummalta kertoa nuo asiat suomeksi. Kaikki perinteiset itsensä-esittely-litaniat tulivat englanniksi mieleen, josta sitten käänsin niitä suomeksi. Tätä jatkui onneksi vain hetken, ja kökkö-suomen sijaan juttu alkoi luistaa ihan normaalisti.

Tilaisuudesta jäi käteen nippu käyntikortteja, ruisleipäresepti sekä kutsu pikkujouluihin ja saunailtaan (eräällä suomalaisella on todellakin kotonaan ihan oikea sauna, ei mikään dry sauna, jollaisia täällä suositaan ja joissa ei saa heittää löylyä). Lisäksi sain tietää, että (viime) lauantaina Nordic Heritage Museumissa järjestetään Suomi-Basaari, jossa Seattlen suomalaiset yhdistykset ja suomalaiset kokoontuvat. Tapahtuma muistutti hieman koulun myyjäisiä myyntipöytineen, kahvioineen ja arpajaisineen. Suomalaiset kirjat ja runot, letut, mansikkakakku, haitarimusiikki, ruisleipä, Suomi-painatuksella varustetut t-paidat, savulohileivät ja tuore pulla sekä kahvin tuoksu muodostivat loppujen lopuksi aika kotoisan yhdistelmän. Karjalanpiirakat olivat jo ehtineet loppua, mutta pullapitko oli tuoretta ja mukavan kardemummaista.

Osallistujista suurin osa oli noin 30-40 vuotta sitten Seattleen muuttaneita. Moni ei ollut käynyt Suomessa tulonsa jälkeen. Minkähänlainen kuva heillä on nyky-Suomesta?

Basaarissa muisteltiin erästä hiljattain kuollutta, Seattlessa lähes koko elämänsä asunutta suomalaista Leoa. Eräs rouva muisteli puheessaan kuinka oli aikoinaan saapunut Seattleen ja tullut kutsutuksi St. Urho's Day -juhlaan. Rouva oli hieman hämmentyneenä mennyt juhlaan eikä ollut kehdannut kysyä, ketä oikein juhlittiin ja miksi. Kaikki tuntuivat nimittäin pitävän tätä suomalaista "pyhimystä" itsestäänselvyytenä vaikka rouva ei ollut koskaan kuullutkaan hänestä, saatika että luterilaisuuteen pyhimykset edes olennaisena osana kuuluisivat. Myöhemmin rouvalle selvisi, että Saint Urho on suomalaisten Amerikkaan muuttaneiden keksimä pyhimys, jotta hekin saisivat yhden ylimääräisen vapaapäivän. St. Urhoa juhlitaan suomalaisissa yhteisöissä edelleen, joten päätimme Skandinavian laitoksella opettavien Aijan ja Ilmarin kanssa, että maaliskuussa Seattlessakin pidetään St. Urho's Day Party. Vapaapäivää tuskin enää myönnetään, mutta juhlan voi silti järjestää ja rallattaa: "Heinäsirkka, heinäsirkka, mene täältä hiiteen!"