Presidentti

Viime viikon torstai oli jännittävä päivä. Presidentti Barack Obama oli vierailemassa kampuksella ja kuka tahansa sai ilmoittautua tapahtumaan! Kyseessä oli siis senaattoriehdokas Patty Murrayn vaalikampanjatilaisuus, Vote Rally, ja koska Murray on demokraattien ehdokkaana, Obama on tukemassa kampanjaa (tai toimi ainakin aikamoisena yleisömagneettina..). Murray on ehdokkaana uudelle kaudelle ja pahimpana kilpakumppanina on republikaanien Dino Rossi.

Ajattelin mennä paikalle torstaiaamuna hyvissä ajoin, mutta vasta kun puhuin erän toisen vaihto-opiskelijan kanssa tilaisuudesta, "hyvissä ajoin" sai aivan uuden merkityksen. Andy kertoi, että jotkut suunnittelivat leiriytyvänsä urheiluhallin ulkopuolelle varmistaakseen paikkansa Rallyssa. Näin äärimmäisyyksiin emme sentään ryhtyneet, mutta koska ovet avattaisiin aamuyhdeksältä, herätys aamukuudelta rupesi tuntumaan realistiselta vaihtoehdolta.

Hieman seitsemän jälkeen torstaiaamuna saavuimme Andreasin, tanskalaisen vaihto-opiskelijan, kanssa Hec Edmundson Pavilionin eteen. Näimme jonon mutkittelevan kaukaisuuteen ja häviävän jonnekin viereisen urheiluhallin nurkan taakse. Koska jonon loppupäätä ei tosiaan edes näkynyt, tuntui toivottomalta asettua odottamaan vailla varmuutta sisäänpääsystä. Pikainen puhelinsoitto Andylle kertoi, että hän oli tavannut muutaman australialaisen ystävänsä jonossa ja jonotti nyt heidän kanssaan noin 100 metriä jonon alkupäästä. Skandinaavisella charmillamme varustettuina hivuttauduimme jonoon heidän taakseen. Australialaiset olivat olleet paikalla jo aamuviideltä, kiitos heidän viitseliäisyydelleen!

Palanen jonoa.

Joku voisi ihmetellä innostustamme mennä katsomaan ainoastaan presidenttiä ja jonottaa tuntikaupalla hyisessä aamu-usvassa tuhansien ihmisten kanssa. Mutta samalla kyseessä on ehkä yksi maailman vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, joten ihmisten innostuksen ymmärsi täysin. Olimmehan mekin paikalla juuri samaisesta syystä, puhumattakaan Obaman maineesta loistavana puhujana.

Andy, Andreas ja minä jonottamassa. Oma rintamerkkini leikkautui näköjään kuvasta pois.

Paikalliseen täsmälliseen tapaan hallin ovet avattiin tasan kello yhdeksän ja jono alkoi hiljalleen madella kohti turvatarkastusta. Kuljimme metallinpaljastimien läpi ja nousimme portaat koripallohalliin. Permantopaikat eivät houkutelleet jonossa seisoskelun jälkeen, joten suuntasimme istumapaikoille. Pääsimme todella lähelle (tai niin lähelle kuin nyt oli mahdollista päästä) puhujakoroketta, joten valinta kannatti! Sitten seurasi lisää odotusta, gospelkuoro ja muutaman lobbarin kiihkeä puheenvuoro.

Kun sitten kaiuttimista pärähti "Ladies and Gentlemen, may I present: the President of the United States of America", koko sali räjähti suosionosoituksiin, taputukseen ja kiljuntaan.

Tuntui epätodelliselta nähdä vihdoin elävänä tuo tv:ssä ja valokuvissa niin paljon näkynyt hahmo! Innostus oli samaa luokkaa kuin kiihkeästi fanitetun bändin konsertissa. Ihmiset nousivat seisomaan ja seisoivat koko puheen ajan. Kamerat räpsyivät ja tasaisin väliajoin kaikki huusivat ja taputtivat nasevalle iskulauseelle.

Kaikesta tästä huolimatta olin aidosti otettu Obaman luonnollisuudesta ja esiintymistaidosta. Vaikka kyseessä onkin poliitikko ja puheet rakennetaan niin, että ihmisten on helppo olla samaa mieltä, Obaman vilpittömyys ei voi kokonaisuudessaan olla harjoiteltua tai näyteltyä. Tuo pitkä laiheliini on kyllä ansainnut suosionsa!

Barack. Taustalla seisova kruunupää taisi olla Miss Washington.

Oli mielenkiintoista huomata, kuinka avoimesti vastaehdokasta, tässä tapauksessa Dino Rossia mollattiin ja kritisoitiin. Suomen politiikassa yhtä räikeää käytöstä en ole nähnyt ikinä (paitsi ehkä TV2:n homoillassa, joka oli kyllä parasta viihdettä vähään aikaan). Kummaa oli myös tajuta, että kun samana iltana keskustelimme erään paikallisen opiskelijan kanssa näkemästämme, hän ei oikein ottanut mihinkään kantaa. Kyseinen opiskelija oli ihmeissään, kuinka me ulkomaalaisina tiedämme USA:n politiikasta ja Obamasta. Kritisoimme Bushin presidenttikautta ja varsinkin USA:n ulkopolitiikkaa ja odotimme hänen jakavan saman kannan. Kun hän vain näytti hieman vaivaantuneelta ja vaihtoi pian puheenaihetta, tajusimme, että myös opiskelijoiden keskuudessa on hyvin vastakkaisen mielipiteen puoltajia. Mielenkiintoinen kontrasti avoimesti ja kiihkeästi Rossi-vihamielisen vaalitilaisuuden ja opiskelijoiden vaivaantuneen small talkin välillä. Avoimuus ei selvästikään yllä kaikille tasoille ja poliittinen suuntautuminen on täälläkin tabu.

Ikimuistoisesta tilaisuudesta on konkreettisena muistona Obama-rintaneula, joka nököttää työpöytäni nurkassa vesipulloon nojaten. Merkin alalaidassa lukee "Hope". Mitähän Bushin vastaavassa merkissä luki?