The Red Brick House

Ensimmäinen asia, jonka todella haluaa saada järjestykseen vieraassa maassa ja kaupungissa on asunto. Craigslistia ahkerasti kolunneena lähetin varmaan kymmeniä sähköposteja huone vuokralla -ilmoituksiin. Monista sain vastauksen, mutta suuressa kaupungissa lopulta vain harva ilmoitus oli oikeasti harkitsemisen arvoinen. Sain silti kourallisen paikkoja kasaan, joten bussikortti ja googlemapsista piiretty kartta taskussa lähdin talojahtiin.

Kaupunkirakenne on täällä toisenlainen kuin Suomessa. Kerrostaloja ei löydy muualta kuin kaupungin keskustasta, ja lähes kaikki keskustan ulkopuolinen näyttää tuolta elokuvista ja tv-sarjoista tutulta suburbialta. Suomessa pientaloalueet ovat yleensä hyvin hoidettuja ja varsinkin uudet alueet jotenkin sliipatun oloisia, mutta täällä taloja löytyy laidasta laitaan. Kun asetin taloja parhausjärjestykseen, kohtuullinen matka yliopistolle oli etusijalla, mutta kämppikset ja hinta tulivat hyvinä kakkosina.

Kartta oli tarpeen kierrellessä paikkoja, sillä numeroidut kadut eivät jää mieleen samoin kuin kadut, joilla on nimi. "Oliko se 52. katu.. ei, sittenkin 51.. ja olikos se sitten NE vai N.." Paikalliseen osoitesysteemiin piti hieman totutella ja muistaa, että jokainen numero ja varsinkin kirjaimet osoitteen lopussa kertovat paljon. Jos NE:n muistaakin virheellisesti NW:ksi, löytää itsensä kaupungin koillisosan sijaan luoteesta. Systeemi on itsestään selvä kunhan siihen tottuu, mutta eurooppalaisissa kaupungeissa liikkumaan tottuneella meni hetki logiikan ymmärtämisessä.

Viime torstaille talon katseluita kertyi 3, joista varsinkin keskimmäinen oli aika karmea. Luulin, että kokolattiamatot ovat yleisiä vain Iso-Britanniassa, mutta heti ensimmäisestä näytöstä saakka oli selvää että nuo bakteeri- ja pölypesäkkeet ovat suosikkeja täälläkin. Tuolla karmeassa kämpässä kaksi vapaata huonetta olivat kellarissa, ikkunat olivat naurettavan kokoiset luukut ja tunkkainen, pistävä ja ahdistava löyhkä leijui tyhjissä huoneissa. No, mikä haisi? Kokolattiamatto tietysti. Yäk.

Päivän viimeinen talo näytti olevan hyvällä paikalla, mutta koska en muistanut itse ilmoituksesta mitään, lähdin katsomaan huonetta vailla odotuksia. Punatiilinen talo näytti sympaattiselta iltapäiväauringossa. Oven avasi Gorio, joka vaikutti rennolta tyypiltä ja esitteli taloa hieman eri tyylillä kuin vuokraisäntä aikaisemmassa paikassa. Valtava olohuone, iso keittiö ja yksi makuuhuoneista sijaitsivat katutasossa, loput makuuhuoneet ja vapaa huone yläkerrassa. Isosta ikkunasta näkyi rehevän puun oksien läpi palanen katua ja mikä parasta: lattiat olivat puuta! Vaikka vanhassa talossa jokin kulma saattaa olla vino tai portaat narahdella, kaikkialla oli puhdasta ja siistiä. Kun vuokrakin oli kohtuulliset 475 taalaa (n. 360 euroa), ei tarvinnut kauaa miettiä. Sanoin mielelläni vuokraavani huoneen, ja koska se oli jo tyhjillään, muutin taloon jo seuraavana päivänä. Loput kämppikset osoittautuivat myös mukaviksi ja kaikkiaan meitä asuu talossa 5, kaksi tyttöä ja kolme poikaa. Isolla takapihalla kasvaa päärynä-, omena- ja luumupuu (tosin hyvänmakuisia hedelmiä näistä ovat kuulemma ainoastaan omenat) sekä pikkuruisella kasvimaalla salaattia, kesäkurpitsaa ja rosmariinia. Aika idyllistä, vai mitä?